Juhlat on juhlittu…
Jyväskylän ammattiopiston matkailu-, ravitsemis- ja talousalan Priimus-kampuksella, vietettiin lauantaina 27.10.2007 Keski-Suomen Keittiömestariyhdistyksen 20-vuotisjuhlaa. Lähes kahdeksankymmenjäsenisen sankari on eittämättä nuorekas, aktiivinen ja ulospäin suuntautunut. Nykyinen MTK:n ruokakulttuuriasiamies, entinen Suomen Keittiömestareiden puheenjohtaja Jaakko Nuutila hehkuttikin juhlapuheessaan maakunnallista osaamista ja laaja-alaista yhteistyötä; hän korosti myös suomalaisen ruokakulttuurin ja lähiruoan roolia sekä ammatillisen osaamisen tärkeyttä.
Tilaisuudessa nautittiin menu, jonka raaka-aineet ja valmistustavat henkivät menneiden vuosien nostalgiaa. Illallisen esitellyt keittiömestari Jorma Honkanen kertoi, että ruokailusta vastanneen työryhmän tavoitteena oli esitellä juhlavieraille korkeatasoista ammatillista osaamista. Alalle tähtäävälle opiskelijalle juhla-ateria oli ainutlaatuinen oppimistilanne, saivathan he osallistua niin valmistustavoiltaan kuin esillepanoiltaankin haasteellisten ruokien valmistamiseen, annosten kokoamiseen sekä muuhun salityöskentelyyn. Menusta vastanneet Matti Muuronen, Marja-Leena Pekkala, Jorma Honkanen ja Jukka Kyllönen yhdessä tarjoiluhenkilökunnan ja moitteettomasti toimineiden opiskelijoiden kanssa voivat vilpittömästi onnitella itseään. Annokset oli koottu visuaalisesti kauniiksi kokonaisuuksiksi ja makumaailmat mietitty huolella toisiinsa sointuviksi. Kypsyydet, lämpötilat ja rakenteet olivat kohdallaan; erityismaininnan ansainnee nostalginen 80-luvun hittituote ruijanpallas, josta valmistettu pastrami suorastaan suli suussa. Vieraat ihastelivat opiskelijoiden rauhallisen sujuvaa työskentelyä, vaikka tilaisuus varmasti jännitti. Tuskin moista, arvovaltaisen vierasjoukon kestitsemistä, ilman perhosia vatsassa hoitaa kukaan niin sanottu ammattilainenkaan.
Juhlan yhteydessä luovutettiin Suomen Keittiömestarit ry:n hallituksen myöntämät pronssiset kunniajäsenyydet Jyväskylän ammattiopiston Kaupan ja palvelujen yksikön johtaja Saara Kotamäelle sekä keväällä Hotelli Keurusselän johtajan toimesta eläkkeelle jääneelle, edelleen yhdistystä vankkumatta tukevalle Paavo Laitiselle.
Juhlan yhteydessä liiton yhteistyökumppanilaatta luovutettiin kiitoksena pitkäaikaisesta ja hyvästä yhteistyöstä Atria Suomi Oy:n Marketta Häkkiselle.
Ilta päättyi miellyttävissä merkeissä tanssilattialla ja taisivatpa muutamat juhlia pitkän kaavan mukaan viinilasillisen ääressä aamun myöhäisille tunneille saakka.
Keski-Suomen keittiömestariyhdistys kiittää lämpimästi kaikkia juhlavieraita, yhteistyökumppaneita sekä tilaisuuteen osallistuneita, reippaita ja iloisia kokki- ja tarjoilijaopiskelijoita, opettajia ja muuta henkilökuntaa.